Uuteen nousuun… tjsp.

Sillä lailla sitten saatiin oikein nätisti kaksi kärpästä yhdellä iskulla hoidettua. Ensin muutto Koskelaan ja sitten Uuden Vuoden juhlinnat miltei heti perään. Paluu arkeen oli huomattavasti helpompi kuin oletin. Yhtenä syynä heräämisen helppouteen oli aivan varmasti se, että sain itseni ajoissa nukkumaan jo kello 23 Laughing.

Muuttopäivä perjantai 29.12.2006 alkoi kukonlaulun aikaan kello 0600, jolloin herätyskello päräytti aivan kamalalta kuulostavan kilauksen ilmoille. Syötyämme nopean kenttäaamiaisen kertisastioista, kuten olimme jo viimeisen kolmen vuorokauden ajan ystäväni luona tehneet kaikkien aterioiden suhteen, jäimme vain odottelemaan muuttoporukkaa ja muuttoautoa, joka oli tilattu saapuvaksi Helsinginkadulle kello 0700. Kuten aikaisemmassa blogautuksessa kerroinkin, tilasimme muuttopakun Pakuovelle.comista. Aivan loistavaa palvelua em. firmalta, hommat eivät olisi voineet auton kanssa paremmin toimia Laughing.

Ensimmäinen ajo kohti Koskelaa starttasi ennen kuin kello ehti sanoa 0800 ja samaan aikaan osa porukasta lähti noutamaan peräkärryä koulumme pihalta. Kiitos vielä Timolle peräkärrystä, siitä oli huomattavan suuri apu muuttoa tehdessä Wink. Kellon ollessa noin 1130 olimme saaneet siirrettyä miltei kaikki tavarat uuteen asuntoon. Tässä vaiheessa kaikki alkoi näyttämään juuri niin kamalalta, kuin muutossa voi vain näyttää. Kolme asuinhuonetta ja olohuone aivan täynnä laatikkoa, kalustetta ja tavaraa. Vielä oli edessä Katjan ja Joonan entisten asuntojen viimeistely, loput kamat pois Kalliosta ja huoneistojen siivoaminen siis.

Ennen sitä kuitenkin nautimme oikein odotetun aterian. Koskelan keittiö a´la Antti tarjoili muuttoporukalle lämpimiä karjalanpiirakoita runsailla täytteillä. Limpparia sai myös sitten nauttia kostukkeena. Nam :-p. Kellon ollessa 1500 oli muutto valmis. Nyt ei muuta kuin kämppää sisustamaan ja purkamaan laatikoita ja tavaroita paikalleen. Tästä alkoi ainakin minun mielestäni se hauskempi osuus. Viikonlopun aikana ennen sunnuntaita saimme asennettua miltei koko olohuoneen kuntoon. Keittiön ja kylpyhuoneen saimme kokonaan valmiiksi. Olohuonekin olisi valmis, ellei meille olisi tullut ongelmaa sohvan ja pöydän kanssa, jotka tuotiin Joonan luota :shock: . Yksinkertaisesti ilmaistuna, liian isoa on turha yrittään tunkea liian pieneen…

Pääsimme myös todenteolla leikkimään insinööriä. Saimme mm. ihmetellä kolmen kattovalaisimen kohtaloa asuntoon asennettujen kattorasioiden takia, asentaa valokaapelia kylpyhuoneen kattoon (kyllä, asentaa valokaapelia kylpyhuoneen kattoon) sekä kolvailla erästä valaisinta kasaan. Joonan huoneeseen hankkimastamme spottivalaisimesta irtosi heti kättelyssä pikkusormen kynnen kokoinen palanen, jolla oli tarkoitus ruuvata valaisin kattoon kiinnitettävään laattaan. Hieno homma Tongue out. Eiku kolvi käteen ja olutta toiseen.

Selvisimme muutosta ilman naarmuja ja vahinkoja. Henkilökohtaisesti silti täytyy jälleen todeta, että muuttaminen on kivaa, kunhan joku muu vain suorittaisi sen tavaroiden siirtämisen ;-) . Lisää kuulumisia tulee myöhemmin…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>