Kaikkeen tottuu, sanotaan. Paitsi jääpuikkoon joka on… noh siellä minne aurinko ei paista. Siitä lisää ehkä myöhemmin .

Töihin on mukava tulla taas pienen tauon jälkeen. Olin viime viikolla torstain ja perjantain AD-kurssilla ja siis poissa töistä. Perjantaina alkoi viikonloppu luonnollisesti ja näin ollen olin poissa töistä neljä päivää. Niin no, ei siinä kait mitään ihmeellistä ole.

Maanataina aamulla olin tyäpisteellä kuten normaalistikin ajoissa ja aloin iskemään tunnuksiani kymmeniin eri järjestelmiin, kuten tavallisestikin. Jokin tuntui silti hassulta. Aika kului kuten aamun ensimmäiset hitaat minuutitkin ja päätin lähteä täyttämään mukini kahvilla, kuten tavallisestikin. Puhelin ehti soida muutaman kerran, toimin puheluiden kanssa kuten tavallisestikin.

Hörpin kahviani ja selailin nettiä. Kävin lukemattomat lukemattomat sähköpostiviestini läpi, jokin tuntui todella hassulta. Ensin mietin että tämä on vain nyt joku maanantaiaamun glitchi. Kyllä tämä tästä.

Kollega saapui töihin myös ja jäimme juttelemaan niitä näitä. Korjasin samalla työtuolini käsinojia hieman, ne tuntuivat olevan jotenkin hassusti. Samalla tajusin, että mikä tässä nyt on pielessä. Istun väärällä tuolilla! Hah haha En suinkaan ollut väärällä deskillä, mutta tuolini oli vaihtunut toiseen.

Omituista, kuinka sitä tottuu asioihin, joita käyttää päivittäin. Työpäiväni alkavat kuten normaalisti, haen kahvia ja keitän sitä lisää kuten normaalisti. Kollegat ja päälliköt tulevat juttelemaan mukavia ja niitä näitä kuten tavallisesti. Mutta jos joku muu on esimerkiksi käynyt poissaollessasi säätämässä työaseman näyttöjä ja näin ollen sekoittanut kaikki kuvakkeet yhdeksi läjäksi, sen huomaa heti. Nyt on oikea työtuoli alla ja se tuntuu juuri siltä kuin miltä pitäisikin. Oikealta .

Taidanpa hakea sämpylän ja uuden mukillisen kuumaa kahvia.