Kurenai no buta tunnetaan yleisimmin nimellä Porco Rosso ja on Suomessa esitetty telkkaristakin nimellä Punainen Sika. Porco Rosso on japanilaisen Hayao Miyazakin vuonna 1992 julkaistu animaatio.
Elokuva kertoo tarinan katsojalle tuntemattomasta syystä siaksi muuttuneesta entisestä sotasankari Porco Rossosta, joka lentää punaisella koneellaan tehden keikkatöitä Adrianmerellä vuonna 1939. Porcon kone ammutaan alas ja hän joutuu palkkaamaan tytön, Fion kunnostamaan sitä. Luonnollisesti Porco epäilee nuoren Fio-tytön ammattitaitoa, mutta kaikkien miesten ollessa sotaan joutuneina, ei muita mekaanikkoja ole saatavilla. Lopulta Porco joutuu viimeiseen kaksintaisteluun hänet alas ampuneen Curtisin kanssa. Taistelussa ratkeaa kenelle Fion käsi kuuluu ja kuka hallitsee taivasta ja merta.
Olen itse nähnyt Porco Rosson televisiossa esitettynä monta vuotta sitten. Joulun pyhinä näin erään mainoksen televisiosta, joka muistutti mieleeni tuon elokuvan ja sai kaivelemaan hieman tietoja siitä. Samassa päätin myös hankkia kyseisen elokuvan omaan, vielä tällä hetkellä vaatimattomaan kokoelmaani. Leffan löytäminen DVD:llä vaatikin sitten hieman Googlettamista. Ainakin sain taas muutaman hyvän uuden linkin
.
Mielessäni kävi heti ensimmäisenä kurkata, mitä Amazon.com tai Ebay tarjoisivat. Sieltä leffa löytyisi DVD:llä taatusti. Nopealla Googlen käytöllä läysin linkin Discount Anime DVD.com-nimiselle saitille, joka nimensä mukaisesti myy Animea DVD:llä. Sivulta löytyi todella laaja valikoima genreen kuuluvia elokuvia. Sivulta puuttui kylläkin maininta aluekoodeista ja eräältä foorumilta löytyi kommentti yleisesti puuttuvista ja virheellisistä tiedoista verkkosivulla. Suomalainen alan verkkokauppa Discshop.fi tuotti oikein positiivisen yllätyksen Porco Rossoa etsiessä; löytyi heti, alle parilla kympillä ja formaattina Area Code 2. Jes
. Varastosaldo tosin näytti tuotteen olevan loppu, mutta tilasin DVD:n silti. Tilaus sisään ja sillä siisti
.