Miten alkaa normaali arkiviikko. Jotenkin näin… Kello 6:05 Herätyskello soi. Torkutan viitisen minuuttia ja nousen yläs sängystä. Minua todellakin käy kateeksi sänkyyn vielä jääviä tyttöystävää ja kahta pientä koiraa
Kello 7:14 Hyppään junaan Parolassa. Edessä on jälleen yksi matka Parolasta Pasilaan ja edelleen Pohjois-Haagaan. Aloitin tänään lukemaan Juoppohullun päiväkirjaa.
Kello 7:50 Juna jatkaa matkaansa Riihimäeltä. Meinasin jo muutaman kerran torkahtaa kirjaa lukiessani ja päätän nukkua loppumatkan Pasilaan.
Kello 8:34 Juna saapuu Pasilaan. Aurinko paistaa ja junassa torkkumisen takia olen melkoisessa tokkurassa. Kipuan laiturilta asemalle ja ostan aamukahvit. Laskeutuessani takaisin laiturille seuraava juna viipottaakin jo kohdalle.
Kello 9:04 Saavun deskiin. Saapuminen tyäpaikalle maanantaiaamuna mukavasti vietetyn viikonlopun jälkeen ei ole taas se mukavin. Kirjaudun verkkoon ja naputtelen tunnuksia auki järjestelmiin. Onneksi kollegat ovat henkisesti yhtä innoissaan maanantaista
.
* * * Tapahtuu erinäisiä työasioita, jotka tekevät tästäkin päivästä mukavan haasteellisen. * * * Kello 10:19 Tyttöystävä kertoo tekstiviestissä, että sai saikkua muutaman päivän. Höh. * * *
Kello 11:06 Yritän etsiä ruokalistaa firman intranetistä. Sitä ei löydy. On kuitenkin nälkä ja en ole tänään ottanut eväitä mukaan töihin. Melkoisen tavallinen maanantai siis
.