Hajusteiden maailma

Kävinpä aloittamassa päivän reippaan tunnin mittaisella salitreenillä. Oikein loistava tapa aloittaa päivä. Melkein yhtä hyvä tapa polkaista työpäivä, tai oikeastaan mikä tahansa päivä on käydä uimassa Laughing.

Kävin sitten suihkussa tietty treenin jälkeen, hikisenä en halua töissä istua kahdeksaa tuntia. Olin saanut treenikassiin mukaan sellaista ihan geneeristä dödöä, merkki pikaisesti tuubista luntattuna Palmolive Active Fresh. Sutaisin sitä kainaloihin ja jatkoin pukeutumista. Mielenkiintoista oli kyllä se, että kuinka deodorantin tuoksu muuttui ajan kuluessa.

Kaikkihan sen tietävät, että sama hajuste ei ole lähes koskaan samanlainen kahdella eri ihmisellä. Jokaisella meistä on erilainen bakteerikanta, joka sitten reagoi sen hajusteen kanssa. Jotenkin niin se meni Tongue out.

Ensimmäisen kainaloistani nouseva tuoksu oli aivan selkeästi piparminttu ja paistettu piparkakku. Hah ja hoh. Säikähdin että tuoksunko minä nyt koko päivän sitten töissä piparkakuille. Perhana! Hetken päästä tuoksu muuttui raikkaammaksi ja alkoi muistuttamaan anista. Vielä pahempi juttu! Noin tunnin päästä koko dödön käyttämisestä en enää huomannutkaan tuoksua… joko työkaverit eivät sitä huomaa tai sitten kehtaa sanoa, että jätkä haisee piparkakuille ja anikselle! Käyttämöni EDT taita kyllä peittää sen dödön… Nyt kahvia lisää ->

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>